torstaina 12. huhtikuuta 2012

Kirjailijavieraita Sokoksella lauantaina

Tarjoukset totta kai, mutta muutama muukin syy tulla noutamaan Hyvää Oloa ja myös inspiraatiota viikonloppuna – tarkemmin lauantaina – Helsingin Sokokselta.

Kirjailija ja ravintoneuvoja Miia Saastamoinen vierailee ensimmäisessä kerroksessa, tule ihmeessä kuuntelemaan ja vaikuttumaan terveellisestä ruokavaliosta. Olet mitä syöt – näin se vaan menee. Ja onneksi näin, sillä se on sellainen asia -  ruokavalio siis – mihin pystyt vaikuttamaan! Näin ollen sitä kautta myös omaan hyvinvointiin ja terveyteesikin.

Saastamoinen on kirjoittanut aiheesta loistavan kirjan, jonka lukemalla varmasti vaikutut ja inspiroidut. Lehtiartikkelit ja lööpit aiheesta ovat vain pintaraapaisuja, joten mikäli olet kiinnostunut vaikka idättämisestä tai raakaravinnosta, niin kannattaa tutustua. Kirja tulee paljastamaan, että kyseessä ei ole mikää salaliittoteoria tai ruoalla hifistelijöiden etuoikeus tai omituinen harrastus, vaan tämä kirja on jokaiselle vähäänkään omasta hyvinvoinnista kiinnostuneelle. 

Miia Saastamoiseen ja kirjaan voi ensi alkuun tutustua www.luonnollista.com -sivustolla, mutta kannattaa toki tulla myös paikalle kuuntelemaan asiantuntijaa livenä! Samalla voit koittaa arpaonneasi ja osallistua kilpailuun, jossa palkintona loistava tilaisuus: henkilökohtainen ravintoneuvonta! Ihan loistava palkinto!

Kirjan takakansi kertoo mm. seuraavaa:

Ehdottomat ja usein keskenään ristiriitaiset ravintosuositukset ovat tehneet syömisestä suorittamista. Entä jos elämän tarkoitus olisikin oppia ja kasvaa eikä laskea hiilihydraatteja? “Ihannepaino” on aivan muuta kuin ruoan ja kehon grammamäärien mittaamista. Se on hyvää oloa, terveyttä, energisyyttä, mielen virkeyttä ja tasapainoa.

Luonnollista! on inspiroiva opas tasapainoiseen elämään, jonka yksi osa-alue ravitsemus on. Perusteellisen tietopaketin lisäksi apunasi ovat reseptit, jotka kattavat päivän ateriat aamusta iltaan. Saat myös tukea siihen, miten voit muuttaa ruokavaliotasi itsellesi  sopivan kokoisin askelin, luonnollisesti.

Kirja kustantaa 29,90/ Sokos

Myös herkkuja kannattaa napata mukaan, tietenkin luomuteetä ja luomusuklaata!

Toisena vieraana Hyvässä Olossa lauantaina Sokoksella asiantuntioi Sami Garam. Hän tulee tutustuttamaan sinut seuraavaan:

Pistäkäähän lauantaipäivä kalenteriin Hyvän Olon merkeissä! Tämän jälkeen voikin sitten suunnata neljänteen kerrokseen sporttimuodin osastolle hakemaan uudet vermeet! Ensi viikolla Sport-muodin Grand Opening 20.4., silloin viimeistään, tule paikalle! :)

Mukavista hyvinvointituotteista voi lukaista myös tästä.


  • Nimimerkki:
  • Sähköposti (ei julkaista):
  • Kommentti:
  • Sulje
maanantaina 2. huhtikuuta 2012

Hyvää itselle & muille

Sokoksen uudessa Kauneus&Muoti -kuvastossa on hyvä artikkeli eri kosmetiikkabrädien astumisesta vihreämmille jalanjäljille. Luonnonkosmetiikka ei ole ainoa hyvää tekevä, vaan moni muukin isompi ja kaupallisempi brändi pyrkii tekemään hyviä asioita kaupan ohella. Boss Orange ja Unicef tekevät yhteistyötä afrikkalaisten lasten koulutuksen hyväksi. Clarins auttaa Reilun kaupan avulla madagaskarlaisia kyläläisiä suojelemaan paikallista kasvustoa. Dove tekee yhteistyötä Suomen Syömishäiriö SYLI ry:n kanssa ja Lumene tukee Suomen Luonnonsuojeluliiton kanssa kotimaamme pienvesien ja soiden suojelutyötä. Lisäksi Sokoksen oma We Care Icon -kosmetiikkasarja on mukana tunnetusti Suomen Operaatio Merenneito -suurkampanjassa, josta voit lukea lisää ja osallistua siihen itsekin Sokoksen Facebookissa.

Paljon hyvää tehdään ja hyvä, että hyvää tekevät juuri ne, jotka siihen hyvin pystyvät. Hyvä kiertämään!

Toinen loistava bongaus samaisesta lehtisestä on tuleva Sokoksen Sport-muodin lanseeraus. Muutaman viikon päästä näyttävästi uusiksi stailatut osastot ottavat mielettömän määrän uusia, haluttuja ja mielenkiintoisia sport-muodin merkkejä valikoimiinsa! Lisäksi kannattaa tulla paikalle tutustumaan asiaan ihan varta vasten, sillä huima  kisa tulee olemaan uuden merkin Billabongin ja Sokoksen tarjoamana: MATKA HAVAIJILLE! Kiinnostaisko? Kilpailuun voi osallistua Sokos-tavaratalossa tai netissä, mutta siihen on vielä hetki aikaa. Sporttinen lähtölaskenta on kuitenkin jo alkanut, joten pistä tämä päivä: 20.02.2012 mieleen ja harpo silloin Sokoksen sporttiosastolle tutustumaan uusiin merkkeihin!

Molemmista näistä pääset lukemaan lisää hakemalla Kauneus&Muoti -kuvaston Sokokselta tai lukaisemalla sen tästä.


  • Nimimerkki:
  • Sähköposti (ei julkaista):
  • Kommentti:
  • Sulje
perjantaina 13. tammikuuta 2012

Rohtoja hyvään oloon

Yksi parhaimmista puolista tavaratalon bloggaajana on se, että kun ahistaa, voi aina tehdä niin kuin muukin kansa: kääntyä myyjän puoleen. Meidän myyjät tietävät kaiken kaikesta ja heillä on vastaus kaikkeen. Tällä kertaa en kuitenkaan vaatinut myyjältämme selitystä siihen miksi ulkona sataa räntää vaikka kaikissa kaupoissa myydään toppavaatteita vaan etsin käsiini Katjan. Katjan lepotuolissa huolenaiheeni oli päässäni asuvat kaksi aivosolua, molemmat sinkkuja, jotka eivät ole nähtävästi kovinkaan viehättyneitä toisistaan lisääntyäkseen. Katjan puoleen käännyin siksi, että oletan hänellä olevat jotain rohtoja sinkkuaivosolujeni lemmenleikkiin. Sanoin, että nyt pöytään ne oleellisemmat voimarohdot, kiitos. Ja näin tapahtui.

Ihan ensimmäiseksi tämä: Probiootit. Näiden popsiminen kuuluu kaikille, vanhoille, nuorille, sohvaperunoille, urheilijoille, hoikille, pullukoille. Kaikille. Kaikki, todennäköisesti myös aivotoiminnan tehokkuus, alkaa vatsasta. Ja vatsalla emme tarkoita nyt mahalaukkua, vaan suolistoa. Ihmisen suolisto on sen tenniskentän kokoinen, siellä riittää bakteereilla temmellystilaa. Hyvät ja pahat bakteerit ottavat matsia keskenään: pahojen ollessa voitolla maha on turvonnut, olo on ähky, suolisto saattaa olla haavainen, ärtynyt ja voida hyvin pahoin. Hyvät bakteerit sammuttavat tätä tulipaloa suolistossa ja suojaavat pahojen bakteerien hyökkäykseltä. TÄSTÄ koostuu hyvä vastustuskyky, kun suolisto on terve; flunssat vähenee. Huonosti voiva suolisto – no arvata saattaa: helppo nakki infektioille, flunssille ja pöpöille. Käyttöohje: Iltaisin mahdollisimman hapottomaan ja tyhjään vatsaan 1-2 kapselia. Viimeistään, jos olet antibioottikuurilla jostain syystä. (antibiootit ovat tekevät täystuhon kaikille bakteereille, myös hyville). Miksi nämä ovat ykkösenä? No, jos olet kipeä/flunssainen, et voi myöskään urheilla/treenata/harrastaa. Sen sijaan masentuu kotona sairaana ja syö paljon jäätelöä sohvalla. Bad, bad..  Kaikki alkaa siis vatsasta.  

Seuraavaksi listalle nousi: Kalaöljyt. Tässä kaksi Katjan suosittelemaa. Kalaöljyjen tehosta on puhuttu ja puhuttu, ei liene mitään epäilystä niiden vaikuttavuudesta elimistöön. Mitä hyötyä urheilijalle? Ne lisäävät hapenottokykyä, sydän ja aivot kiittävät.

On aivan loistava tämä yhteiskunnallinen aktiivisuus valmisruokien alasajossa, sillä henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että nykyihminen laiskuuttaan ja kiireyttään on ajanut itsensä valmiseinesruokien ääreen ja siitä johtuu myös länsimaalaisten hyvinkin vakavat puutostilat elimistölle välttämättömistä aineista. Länsimaalainen ihminen on prosessoidulla ruoalla tehnyt ison karhunpalveluksen itselleen. Mutta luojan kiitos, muutoksen tuulia ilmassa!

 

Sitten: Katjan lempihappo ja allekirjoittaneen lempi D. Minä luin Paula Heinosen kirjasta enimmäisen kerran vuosia sitten Alfalipoiinihaposta, sitä ennen moisesta kuullutkaan. Alfalipoiinihapolla on olennainen osa energiatuotannossa. Se on ihmiselimistölle elintärkeä B-vitamiinin kaltainen aine, jota voisi kutstua “universaaliksi antioksidantiksi” poikkeuksellisen monipuolisen vaikutuksensa vuoksi. Elimistö muodostaa jonkun verran tätä itse, mutta se kuluu saman tien aineenvaihduntaprosesseihin. Siksi alfalipoiinihappoa tulisi ehdottomasti elimistössöä täydentää. Ruoasta tätä saa hyvin niukasti; jonkin verran vihreissä kasviksissa, oluthiivassa ja punaisessa lihassa, varsinkin sisäelimissä, mutta esim. pinaattia, jossa sitä on suhteellisen paljon, pitäisi syödä useita kiloja päivässä. TÄMÄN takia Kippari Kalle söi pinaattia!

D-vitamiini on niiin peruskauraa nykyihmisen vitamiinihyllyssä, eikö. D3-vitamiini on se olennainen ihmiselle, Katja suosittelee Bioteekin valmisteita. Niissä ei kuulemma ole ainuttakaan tuotetta, mitä EI voisi suositella. (tämä oli tällainen haastattelun ulkopuolinen mielipide, mutta sain kirjoittaa sen) Kun miettii täällä kaamosmaassa, että miten on ollut mahdollista, että ihminen on saannut talvisin tarpeeksi deetä ennen vanhaan selviytyäkseen, niin hyvä keino on mielestäni miettiä lähiruokaa: suomalainen luonto tarjoaa meille suomalaisille juurikin sitä mitä kulloinkin tarvitsemme. Talvisin eletään säilötyillä juureksilla. Aata saadaan porkkanasta ja deetä saadaan kaloista, joita pilkitään merestä. Mustikan antioksidantit on syöty syksyllä varastoon ja kun varastot ovat tyhjentyneet – kas, kevätaurinko paistaa hangilla ja D:tä saa taas! … en tiedä olenko täysin väärässä, mutta näin minä henkilökohtaisesti asian näen, vaikka tuo nyt oli tuollainen varsin suuntaa-antava mielipideheitto, kaukana asiantuntijuudesta.

Seuraavaksi: Mangesium. Tätä kannattaa nauttia erikseen ja “huonovatsaisen” kannattaa valita eri mangeesiunsuolamuodoista nopeasti imeytyvä sitraattivalmiste. Myös muiden kuin urheilijoiden kannatta tätä nauttia, mutta urheilevalle erityisesti. Juo nestettä ja syö magneesuimia. Vältyt lihaskrampeilta, suonenvedoilta ja sydän/hermosto kiittävät.

Tämä oli nyt sitten Katjan suosittelema monivitamiinivalmiste: Mivitotal. (syö vielä erikseen silti D3-vitamiinia, tässä vain D2:sta, joka ei ole niinkään hyödyllinen). Kun vitamiinicocktailit ovat tasapainossa, niin energiaa riittää. Siiloin on nautinnollista urheilla. Vaihtoehtoisena Katja esitteli mm. Green -kapselin, jossa hyviä vitskuja.

Siiten ihan urheilua silmällä pitäen Katja kertoi, että on palausnappulaakin tarjolla, jota hän voi suositella. Tri Tolosen Sport-Carnosin lisää lihasvoimaa ja kestävyyttä, nopeuttaa palautumista, puskuroi maitohappoa, ehkäisee ylikuntoa. Sisältää lähinnä E-vitamiinia ja sinkkiä sekä L-karosiinia. Karosiini on antioksidantti joka estää lihaksessa maitohapon vaikutusta, pH:n laskua ja näin lihaksen väsymistä. Normaalisti 1 tabletti päivässä, urheilusuoritusta ennen voi ottaa muutaman enemmän. Sanotaan olevan turvallinen antioksidantti.

No niin ja listan perää pitää Detox. En ole koskaan kokeillut, enkä oikeastaan tiedä “detox-kuureita” mitään. Katjan vinkit: 1) Älä osta näitä siitä luulossa, että voit jatkaa huonon ruokavalion kanssa. Suoliston puhdistautuminen ei käy hetkessä – nämä ovat tehosteena ruokavalioremontille, eivät ihmenappuloita jotka ratkaisevat itsessään kaiken. 2) Älä aloita Detox-kuuria nyt. Kohota ensin kuntoa urheilemalla, piristä itseäsi oikealla ja terveellisellä ruokavaliolla, odota, että aurinko paistaa ja kevät tuo energiaa. Elimistö puhdistautuminen/paasto vie energiaa, siitä tulee kylmä, se aiheuttaa usein “vieroitusoireita” menneestä ruuokavaloista. Jos ja kun tätä alkaa tehdä nyt; pimeänä aikana, väsyneenä ja varsinaisen syöpöttely-/juopottelujakson perään, Katja voi luvata, että suurimmalla osalla homma jää kesken. Pääsiäinen ei siis ole aivan tuulesta temmattu aika paastolle sekään. 3) Nämä ovat terveen ihmsen suolistolle. Jos olet lääkekuurilla: jätä hyllyyn.

Helsingin Sokoksella on a) erittäin hyvä valikoima luontaistuotteita b) erittäin mukava ja asiantunteva myyjä kertomassa niistä kaiken mitä haluat tietää. Näissä ei kannata luottaa mututuntumaan, vaan ehdottomasti käyttää myyjän asiantuntemusta ja omaa aktiivisuutta tiedon keruussa hyväksi. Kaikkea ei pidä uskoa, mutta paljon on tällä osastolla tuotteita, joihin kannattaa uskoa.

Minä ainakin uskon. Katja kysyi minulta mitä kaikkea kaapissani on tällä hetkellä. Vastauksessani oli tämän postauksen viisi ensimmäistä tuotetta. Niin.. nyt taitaa olla niin, että alitajustaisesti haluan, että sinkkuaivosoluni eivät kohtaa toisiaan ja lisäänny rakkaudesta toisiaan kohtaan, sillä selkeästi sabotoin tätä tapahtumaa pitämällä vitamiinikaapin oven kiinni.

Rakkaat aivosoluni. Lupaan parantaa tapani. Loistavaa perjantai 13. päivää kaikille!


  • Nimimerkki:
  • Sähköposti (ei julkaista):
  • Kommentti:
  • Sulje