Tanssilattialle, Shoe of the Day



Tämän mukavammaksi ei tanssikenkä enää mene. Kullan kimallusta tällä kertaa myös mukavuuskenkä Clarksissa, myös T-remmillä varustettu malli (alempi) sopii menevään tanssijalkaan. Hieman tukevampi korko takaa, että pirueteissa horjuta. Yläkerran malli on kuitenkin ihan kävelykenkä, sitä en ihan helposti tanssilattialle suosittelisi.
Tanssikengän ominaisuuksia ovat tietenkin hyvä lesti, luotettava korko, sirous,sekä tarpeeksi liukuva – mielelään nahkainen – pohja. Sanovat kuitenkin, että sileäksi kovetettu muovipohja on aivan yhtä hyvä, ellei parempikin. Nyt hakusessa onkin valikoiman paras tanssiklopo. Aikaa on aina viikon loppuun saakka.






















