Elle Beauty Awards kauneusillan tunnelmat!
Eilisen Elle Beauty Awards tunnelmia Helsingin Sokokselta. Ensimmäistä kertaa Ellen järjestämä Beauty Awards palkitsi vuoden kauneustuotteita markkinoilla olevasta suuresta kosmetiikan kirjosta yhdessä Sokoksen kanssa. Maailman suurin muotiehti ja Suomessa maanlaajuinen, kauneudentuotteita kattavasti myyvä tavarataloketju haluavat näin palkita sekä hyviä, onnistuneita tuotteita sekä auttaa kuluttajia löytämään huiput. Tapahtuma keräsi paikalle tietenkin myös kauniita ja näyttäviä kutsuvieraita.

Ensimmäisten joukossa paikalle saapui tuomaristosta Sokos ja Emotion-ketjupäällikkö Birgitta Remes (oik.) sekä Suomen kosmetologiopistojen rehtori Marja-Liisa Nevalainen. Olo oli helpottunut ja tuomaristo on ollut päätöksissään kuulemma yksimieleinen. Ilmassa oli kaksikon mukaan juhlan tuntua.

ElleTV haastatteli illan aikana kauneusvaikuttajia ja tyylikkäitä ihmisiä. Oikealla freelace-toimittaja Elisa oli yksi illan haastattelijoista ja loisti itsekin trooppisissa väreissä.

Illan kuplivasta vastasi Fresita, tarjoilusta Casa Largo. Kuulemma tämä on erittäin hyvää skumppaa. Työtehtävissä ollut paparazzi ei tällä kertaa maistanut.

Sen sijaan vapaalla rentoutumassa olleet Elle -lehden harjoittelijat Janika ja Essi sekä Tea ja Miila nauttivat tunnelmasta kauniina ja tyylikkäinä.

Kristiina Komulainen juonsi illan ja oli ihana näky haaremihousuissaan ja näyttävissä koroissa. Suomen Ellen päätoimittaja Mirva Saukkola hehkui mielettömän kauniissa fuksiassa.

Pupulandian Jenni Rotonen oli pukeutunut tällä kertaa lainavintagemekkoon. Nudesävyiset korkkarit viimeistelivät Jennille tyypillisen huolettoman hienostuneen tyylin.

Tämän hetken trendikäs pukeutuminen näyttää aivan yhtä hyvältä kuin Hanna Sumarin yllä oleva näyttävä punainen klassikko.

Mariela Sarkima uudessa hiuslookissaan ja kevään väreissä hehkuen näytti u-pe-al-ta. Keltainen jakku yhdistettynä mustavalkoiseen raitaan oli nappi raikkaudessaan. Pisteenä iin päälle Marielan mukaan “last season” laventelin sävyt kynsissä ja silmämeikissä. Tosin, nuo näyttävät juuri siltä, että ovat kevään aikana kuuminta hottia. Kopioikaa loistava tyyli ja herkulliset värit Marielalta!

Minna Parikka -laukku sai toisen valokuvaajan innostumaan (oik.) ja sopi kantajalleen sekä näytti poltetun oranssin rinnalla ihanalta. Aira Samulin (vas.) elementissään aina yhtä valloittavana!

Elle-lehden graaffikko Hanna-Maija kantoi olallaan n. 100 vuotta vanhaa kuvaa. Tuttavansa isoisoisän piirtämä teos on päässyt nykytrendikkään kangaskassin kylkeen. Ihan loistava ja ihana ajatus. Ja mikä kuva!

Kauniita ja suloisia nuoria naisia riitti pippaloissa niin vieraina, että henkilökunnan puolelta. Casa Largo vastasi illan tarjoilusta ja suloinen Jenna sen sujuvuudesta. Huomatkaa Cheryllin ihanat, punaiset saappaat!


Syötävän hyvää, muistaakseni fetaa ja pinaattia sisältävät makupalat.

Ja erinomaisen herkullinen, pehmeä marenkiunelma.

Hiusmuotoilija Pirjo Honkanen ihastutti aivan ihanassa lookissa. Kaunis yläosa ja korkealle vyötärölle yltävä musta kynähame oli todella tyylikäs. Aira on ollut showbisneksen ja näytöslavojen kuningatar ja edelläkävijä jo vuosikymmenien ajan ja edelleen alan vaikuttaja. Tyylissään Aira sanoi luottavansa väriajatteluun: värejä tulee käyttää hyvin, luovasti ja peilistä tulee katsottua sen verran, ettei värit riitele keskenään vaan päinvastoin, pian syntymäpäiviä näyttävästi juhliva Aira huomauttaa. Kauneusasioissa Aira luottaa ammattitaitoisiin ystäviinsä, kuten Raili Hulkkoseen.

Kristiinan (vas.) kauneusvinkit keskittyvät arjen pieniin asioihin, kuten tuoksuihin. Kristiinan luksus koostuu huumaavilta tuoksuvista ja iholla pehmeiltä tuntuvista suihkuöljyistä, miellyttävistä äänistä, nautinnollisista mauista. Juuri niistä pienistä suurista asioista, jotka tekevät tavallisesta elämästä nautinnollisen.

Sokoksen johtajistoa paikalla edustivat (vas.) Hakaniemen tavaratalonjohtaja Anna Vahteri sekä Sokos-ketjujohtajat Antti Laakso ja Hanna-Mari Store. Lavalla palkittiin illan aikana vuoden kauneustuotteita.

Tunnelma oli tiivis ja lämmin.

Ellen kauneus- ja muotitoimittajat Saara ja Salli (oikeassa kuvassa) vaihtoivat illan mittaan myös vapaalle. Vasemmassa kuvassa Viestintätoimisto Milttonin edustajat Evi ja Jenny nauttivat kauniina ja tyylikkäinä illan tunnelmasta ja helmikuuta piristävästä tapahtumasta. “Elleläiset ovat ihania ja on piristävää katsella upeita ihmisiä parhaimpiin pukeutuneena” he sanovat.

Ja vihdoin illan pääaiheeseen, palkittuihin:

Kasvojen ihonhoitosarjassa Marja-Liisa Nevalainen luovutti palkinnon Lumenen Anu Koskiselle ja Lumene Vitamin C + Ravitseva Tehohoito – tuotteelle. Vartalon ihonhoitotuote -palkinto meni Biothermin Eau de Paradis Sensual Body Milk -tuotteelle. Skumpan ja pokaalin pokkasi Reetta Rautkivi.

Paras hiustuotetunnustus meni Tigi Bedhead Superstar Queen For a Day Thickening Spray -tuotteelle. Pokaalin kävi pokkaamassa Mikko Vainio ja luovuttamassa Elle Style Awards 2011 Vuoden Hiusmuotoilijaksi palkittu Miika Kemppainen. Oikealla vuoden naisten tuoksuna palkittiin Versace Bright Crystal Edt ja palkinnon nouti Petra Mustonen. Lisäksi värikosmetiikassa palkittiin Dior 5 Couleurs Eyeshadow Palette ja miesten tuotteena Hugo Bossin Hugo Just Different Edt. Nämä olivat siis Ellen lukijoiden ja kuluttajien valitsemat suosikkituotteet!


Ilta jatkui vielä palkintojen jaon jälkeenkin tavaratalon aukiolon puitteissa. Upea Kaarina Kivilahti on näyttävästi esillä myös tulevassa Ellen numerossa, joka ilmestyy pian. Suloinen Jenni oli paikalla kameroiden kanssa, sillä häntä kuvattiin myös Ylen dokkarisarjaan. Vintagemekko oli lainassa ja sopi Jennille kuin päälle tehty.

Nina ja Tiia nauttivat erityisesti Kim Heroldin esiintymisestä.

Ja näihin tunnelmiin päättyi myös lämmin ja kaunis ilta Sokoksella. :) Ja mitä sinä voit tehdä? No tietenkin tulla tutustumaan kaikkiin palkittuihin kauneustuotteisiin Sokoksen kosmetiikkaosastolle. :)

Kuvat ja teksti: Mira-Bella N.
Tervetuloa! Niin, ja poikkea ihmeessä Elle.fi -sivulla, sillä siellä lisää illasta ja tietenkin ne videot.






















Hyvä äiti! (:
:)